Istuskelen kaikessa rauhassa grillikatoksessa, jossa ei oo tulta, hiljaisessa saaressa, melkein keskellä Saimaata, odottaen että reilun puolen tunnin valotus tähtitaivaasta loppuisi ja pääsisin veneeseen nakertamaan iltapala-ryynimakkarat ja painumaan pehkuihin. Ajattelin pitkästä aikaa käyttää luppoajan hyödyksi, ja kirjoittaa tännekin jotain!

Kesän jälkeen opiskelu- ja muitakin kamerakavereita moikatessa on noussut esiin yhteinen fiilis, että ei ole oikein saanut aikaiseksi mitään. Kuulostaa hullulle myöntää moista kun miettii että vapun jälkeen on kertynyt n. 70+ matkapäivää joko työn tai vapaa-ajan merkeissä. Fiilis taitaa kuitenkin pohjimmiltaan johtua siitä ettei ole ehtinyt tai jaksanut paneutua omiin projekteihin, uuden opetteluun, vaan lähes kaikki kuvaamiseen käytetty aika on ollut sitä kuivempaa leipätyötä. Ei, en halveksu arkihommia millään tavalla – päinvastoin, ihmettelen vähän väliä kiitollisena miten tällainen puusilmä onnistuu elättämään itsensä kuvaamalla. Onneksi kipinä uuden opetteluun on kasvanut taas pieneksi liekiksi, joten tässä keskitytään nyt vähän uudenlaiseen kuvaamiseen, omiin projekteihin, ja nimenomaan oman mukavuusalueen ulkopuolella.

Laurin tunnen meripartion ja purjehduspiirien kautta, ja kun ruvettiin puhumaan ylioppilaspotreteista, tiesin heti että tästä tehdään jotain erilaista. Mielessä välähti se pari vuotta vanha mainos jossa mies seisoo Bossin puku yllään purjeveneen kölin päällä, samalla kun vene liikkuu hyvää kyytiä. Lamppu hiipui realiteettien edessä yhtä nopeasti kuin se syttyikin – tuon luokan kuvaan ei välttämättä rahkeet riitä… Ja nyt puhun veneestä. Selvää siis oli että puku, lakki ja purjevene liittyy kuvaan joka tapauksessa. Siitä se sitten loppujen lopuksi jalostui Zoom8-jollaan ja Laurin mökkivesiin. Kamoja saareen raahatessa mainitsin Laurille ääneen että tää on joko pahin tai paras idea vähään aikaan…

Alunperin oli tarkoitus alivalottaa vallitsevaa valoa ja paukuttaa studiosalamalla Lauriin spottia. Jalusta ja salama oli veneessä valmiiksi, parin metrin korkeudessa, mutta yksinkertaisesti se tehon kannalta olennainen kapea keila oli sitten tähtäämisen kannalta olennaisen mahdoton. Niinpä tietysti, olisi tarvittu assaria hoitamaan salaman tähtäämistä – itsellä oli nimittäin pikku aallokossa täysi työ nakuttaa kuvaa, välttyä kastumiselta, ja vähän yrittää suojella kalustoakin… Siispä salama vetäytyi leikistä hyvin äkkiä, ja mentiin sitte vallitsevalla valolla, joka osoittautui vähintäänkin hyväksi vaihtoehdoksi! Idea oli siis loistava, mutta olosuhteiden pakosta jouduttiin tyytymään yksinkertaisempaan setuppiin. Voi sitä tyttörukkaa jonka Lauri joskus alttarille saa! Juonin pään menoksi jo nyt!