Kiirettä…

Ylioppilaiden suuren päivän jälkeen on menty melkoisella vauhdilla. Samaan aikaan kun sunnuntaina monilla saattoi olla hieman ylioppilaslakki kipeä, DVD:n jälkityöt alkoivat kymmenen maissa aamulla – kunnes iltayhdeltätoista oli pakko lopetella päivä, pakata kalusto valmiiksi ja siirtyä yöunille että jaksettiin olla seuraavana aamuna kuudelta maantiellä. Kehäkolmosen sisäpuolella kuvattiinkin kolmella hengellä ensimmäinen kuvauspäivä kohtuuisosta projektista, kotona oltiin iltakahdeksan maissa – seuraavat päivät venyivät yli kaksitoistatuntisiksi jälleen ylioppilaiden parissa. Perjantai-iltana projekti olikin “valmis” ja dvd-robotti jäi viikonlopuksi rouskuttelemaan levyjä, kun itse karkasin Mikkelin suuntaan kuvaamaan baarikeikkoja.

Sunnuntai-iltana vuorossa olikin pikku paketointi kun survoin valtaosan pienen studion kalustosta takakonttiin vain jotta pääsen ne kasaamaan seuraavana aamuna reilun kilometrin päähän. Ensimmäinen nelipäiväinen viikko meikkikuvauksissa vierähti yllättävän kivasti – kokemusta mallien ohjaamisesta on kertynyt huimasti lisää, etenkin kun kaikille kameran edessä oleminen ei ole tuttua ja jännitys pitäisi saada katoamaan, eli ne yksilölliset jipot ja kikat on vaan keksittävä. Jossain määrin ansaittu viikonloppu tuntui lähestyvän vauhdilla, kunnes puhelin soi ja edellämainittuun videoprojektiin sovittiin toinen kuvauspäivä. Autoon kattava valikoima kalustoa ja työryhmää, 13 tuntia kotiovelta kotiovelle.

Lauantaina olikin vuorossa häät Kouvolassa, josta sitten pikaisen suihkun kautta maantielle ja Mikkeli Soikoon-festareille nakuttamaan Suvi Teräsniskan ja Kaija Koon keikat. Aikataulukin meni kohtuullisen tiukaksi, löin auton parkkiin ensimmäisen biisin viime sointujen soidessa joten kuvausaikaa jäi jäljelle vielä kolme biisiä. Keikkojen jälkeen ehti moikkaamaan pikaisesti kavereita joita ei valitettavasti ole paljoa ehtinyt näkemään viime aikoina, ja huimien kuusituntisten unien jälkeen edessä avautui märkä maantie. Tunnin potrettikuvauksen jälkeen kotisohvalle nauttimaan päiväunista, jotka ehkä niukin naukin olin ansainnut…?

Nyt on toinen viikko meikkikuvauksia käynnistynyt ja vaikka (siinäkään) hommassa ei ole mitään vastenmielistä, niin juhannuksen kolmea vapaapäivää odottaa innolla. Matskua on kertynyt paljon, haluaisin näyttää siitä paljon, mutta kaikkeen ei ole vielä lupaa. Katsotaan juhannuksen jälkeen!